Jarmo Lindberg, Rikunkuja 5, 01420 Vantaa, Finland. Puh. 0400 686 307, email hyvinvointi@hellihyvinvointi.fi, Herbalife ID 49Y0002450

Helli Hyvinvointi Team

Helli Hyvinvointi Team

Jarmo ja Heli

Olemme pariskunta Vantaan Päiväkummusta, ikää meillä on 65v ja vietääme nyt molemmat hyvinvoinnin merkeissä eläkepäiviä. Hyvinvointipolkumme ja myöhemmin harrastukseksi muuttunut hyvinvoinnista huolehtiminen alkoi jo n. 18 vuotta sitten, kun havahduimme heikkoon yleiskuntoon.
Lähdimme eräänä viikonloppuna reteästi hölkkälenkille, joka kilometrin jälkeen vaihtui kävelyksi – ei vain jaksanut.
Tämä oli meille vakava hälytysmerkki ja otimmekin ensin päämääräksi aerobisen kunnon kohottamisen, jossa onnistuimmekin kohtuu nopeasti.
Jo reilun puolen vuoden jälkeen uskaltauduin itse ensimmäiselle puolimaratonille ja Heli hieman myöhemmin.
Juoksun olemme koittaneet pitää suht säännöllisenä vaikkakaan “lappujuoksuja” emme viime vuonna päässeet juoksemaan.

Aerobinen kunto

Aerobinen eli kestävyysliikunnalla saavutettu kunto oli siis ensimmäinen parannuskohteemme. Juoksulenkkejä, pyöräilyä, hiihtoa jne. Kestävyyskunto paranikin yllättävän nopeasti, vaikka treenimme toteutimme jo tuolloin harrastus periaatteella, eli ei pakko pullaa.
Syksyllä tapahtunutta liikunta “herätystä” seuraavana keväänä uskaltauduin itse ensimmäiselle puolimaraton matkalle Helsinki CityRun juoksuun. Eihän se kevyttä ollut, mutta tavoite tuli saavutettua ja juosten maaliin!
Pidimme aina Korona epidemiaan asti tapana juosta yksi tai kaksi lappu rinnassa puolikasta maratonia vuosittain. Epidemian aikana tapahtumat olivatkin alussa peruttu ja kun alkoivat uudelleen emme arvanneet osallistua niihin väen paljouden vuoksi.
Nyt onkin hyvä herätellä taas tossuja eloon ja juosta kesän kynnyksellä vaikka omatoiminen puolikas.

Lihaskunto

Lihaskunnon ylläpitoon havahduimme hieman myöhemmin osin ”hauskojen” havaintojen myötä. Heli ei kuulemma tahtonut jaksaa vetää Stockmannin ulko-ovea auki. Se oli vakava muutoksen paikka!
Toisaalta tiedämme kaikki kuinka tärkeää on pitää lihaskunnosta huolta iän karttuessa ja nuorempanakin. Heikkoa lihaskuntoa on huomattavasti raskaampaa kasvattaa alusta lähtien kuin ylläpitää jo olemassa olevaa hyvää lihaskuntoa. Saarimökkiläisinä on myös pakko pitää liikuntakyky hyvänä, veneeseen pitää päästä ja vene täytyy jaksaa “nypätä” rannalle. Yllättävän paljon siellä on muutakin fyysistä lihaskuntoa vaativaa puuhaa, vaikka Heli minulle mökin “myyntipuheessa” muuta lupasi 😉

Lihakset pitävät meidän liikkeessä, tukevat tasapainoa ja vielä auttavat painonhallinnassa. Tiesitkö, että lihakset kuluttavat energiaa myös levossa?
Lihaskuntoherätyksen jälkeen Heli alkoikin käydä työpaikan salilla ja minä läheisellä kuntosalilla treenaamassa ja tulihan kotiinkin hankittua kaikenlaisia kuntoiluvälineitä kahvakuulista alkaen. Kahvakuulat kulkevat myös usein mukana, kuten ylläolevasta Saariselältä otetussa kuvassa näkyy. Hyvä lihaskunto auttaa myös tasapainon hallinnassa, tämä onkin yksi lemppariaiheita meidän vetämien jumppien yhteydessä.

Tutustu Toimintaamme sivulla meidän erilaisiin treeneihin, joissa sinäkin voit ylläpitää ja kehittää lihaskuntoa.
Lihaskunnon kasvattamiseen kun ei ole “poppakeinoa”. Lihaskunnon kasvattaminen vaatii terveellistä ravintoa, eli riittävästi proteiinia vitamiineilla ja hivenaineilla höystettynä, jotta proteiini imeytyy kunnolla ja sitä lihaskuntotreeniä! Jos toinen puuttuu, ei tapahdu kehitystä!
Tiedätkö sinä oman proteiinin tarpeesi? Haluaisitko tietää? Jos kiinnostus heräsi, niin laita viestiä niin selvitetään tarve ja katsotaan karkeasti kuinka paljon saat proteiinia nykyisestä ruokavaliostasi. Saat samalla kehonkoostumusmittauksen ja tulosten arvioinnin, maksutta!

Puuttunut 80%, eli ravinto, mukaan hyvinvoinnin kohentamiseen

Ensimmäiset 8 vuotta pyrimme kohentamaan hyvinvointiamme ja tiputtamaan lähinnä omaa painoani pelkästään liikunnan avulla, jolla etenkin painonhallintaan on vain n. 20% vaikutus. Ravintona meillä oli ns. perus kotiruokaa. Proteiinia lautasella jonkin verran, mutta lautasella paljon pastaa, riisiä ja perunaa. Toki jonkin verran vihreää salaatin muodossa. Kunto toki kohosi, mutta oma painoni ei juurikaan laskenut, vaikka juoksimme ja liikuimme tuolloin todella paljon.
Kunnes sitten syksyllä 2014 teimme myös ravintoon täysremontin. Mukaan tuli Herbalife pirtelöt sekä urheilutuotteet. Samalla päivän normiruoka “siivottiin” terveellisemmäksi, pasta, riisi ja peruna minimiin ja tilalle kasviksia. Myös päivittäisen proteiinin saantia kasvatettiin, esimerkiksi aiemmista aamupaloista, kahvi ja leipä, se oli puuttunut lähes kokonaan.
Näilla muutoksilla alkoikin tapahtua. Merkittävä ylipainoni olikin jo seuraavana syksynä normaaliipainon keskialueella ja on pysynyt siellä pienin heitoin kaikki nämä vuodet 2015 tähän päivään.
Jos haluat kuulla lisää tuosta 80% niin otapa yhteyttä!

Hyvinvointi harrastukseksi

Pikkuhiljaa hyvinvointi ja sen ylläpito ravinnon sekä liikunnan avulla alkoivat tulla yhä tärkeämmäksi. Kävimme Herbalife yhteisön muiden jäsenien ylläpitämissä liikuntatapahtumissa ja sitä myöden heräsi ajatus – tätä toimintaa pitää saada myös Päiväkumpuun.
Niinpä aloittelimme ensimmäisiä jumppa- ja hölkkäryhmiä, joista enemmän juttua Toimintaamme-sivulla.
Pian meidän sloganiksi tulikin – Hyvinvointi Harrastuksena!
Tällä #hyvinvointiharrastuksena hastag:lla löydätkin meidät eri sosiaalista medioista!

Helli Hyvinvointi

Uudelle harrastukselle ja jumpparyhmien vetämiselle piti keksiä työnimi. Hetken pyörittelyn jälkeen se löytyikin helposti. Helin etunimeä hieman muokkaamalla ja siihen tuo Hyvinvointi perään, johon tähtäämme. Helli Hyvinvointiasi lyheni muotoon Helli Hyvinvointi – aika kiva vai mitä?

Meidän tarinat

Alla vielä meidän molempien tarinat kohti parempaa hyvinvointia ja jaksamista.

Jarmon tarina

Hyvinvointi “herätyksen” aikoihin olin kerännyt jo reilusti ylimääräistä painoa ja itsestä huolehtiminen oli muutenkin jäänyt vähemmälle. Hyvinvoinnin tsemppaamisen aloitimmin aluksi vain liikunnan lisäämisellä. Kunto kohenikin niin paljon, että osallistuimme ns. lappujuoksuihin puolimaratonien myötä 1-2 kertaa vuodessa. Tulipa itse juostua pari täysimittaistakin, mutta ne eivät olleet ihan minun juttu. Ylimääräistä painoa oli tuolloin vielä reippaasti, vaikka liikuimme todella paljon. Ravitsemus mätti vielä pahasti! Yritimme hallita painoa vain liikunnan avulla ruokavalion ollessa retuperällä.
Viimein otimme myös ruokavalion, sen 80% painopudotukseen vaikuttavan tekijän, mukaan ja kyllä tuntui ja näkyi. Matka tuntui paljon kevyemmältä. Tällä tiellä jatketaan muutaman kilon heitoilla.

Heli Lindberg

Helin tarina

Helillä ei päässyt missään vaiheessa kertymään painoa yhtä reilusti kuin minulle, toki pientä hienosäätöä kuulemma vaati.
Aerobinen- ja lihaskunto olivat meidän hyvinvointimatkan alussa Helilläkin retuperällä. Nyt Helilläkin aerobinen kunto ja lihasvoima sekä kaikki labratuloksetkin kuin nuorella tytöllä! Vauhti on Helillä sen verran kovaa, että perässä ei tahdo pysyä!